Espanja, Kroatia, Tsekki, Turkki
Hallitseva Euroopan mestari Espanja lähtee lohkoon D selkeänä ykkössuosikkina, vaikka edelliset MM-kisat menivät miten menivät.
Kroatia on yhtä selkeä kakkossuosikki loistavan keskikenttänsä myötä. Kolmossijasta kamppailevat tasanpäin Turkki ja Tsekki, joista kumpikaan ei ole enää takavuosien iskussa
Espanja – Hyvitystä MM-fiaskolle?
Espanja floppasi Brasilian MM-kisoissa täysin voitettuaan sitä ennen peräjälkeen maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden. Silti Vicente del Bosque sai jatkaa joukkueen päävalmentajana, ja karsinnoissa Espanja oli taas enemmän tai vähemmän oma itsensä. MM-kisajoukkueesta on pudonnut pois kaksi tärkeää lenkkiä Xavin ja Xabi Alonson myötä.
Legendaarinen Andres Iniesta jatkaa Espanjan onneksi uraansa myös maajoukkueessa, ja tuo mielenkiintoisen vaihtoehdon Espanjan keskikentälle. Myös puolustus on totutun vahva, ja hyökkäyspäässä odotetaan paljon 5 maalia karsinnoissa tehtailleelta Paco Alcarerilta. Turnauksen kolmossuosikiksi arvioitu Espanja jatkaa alkulohkosta varmasti – mutta tekeekö se sen lohkovoittajana?
Kroatia – Espanjalainen keskikenttä täynnä taitoa
Kroatian keskikenttä on täynnä taitoa ja luovuutta. Real Madridin Luka Modric saa rinnalleen seurakaverinsa Mateo Kovacicin ja Barcelonassa hyvin pelanneen Ivan Rakiticin, ja tältä kolmikolta on lupa odottaa kisoissa paljon. He ruokkivat kärjessä pelaavaa Mario Mandzukicia, joka on kokenut maalintekijä kansainvälisillä kentillä.
Kroatian kisoihin valmistautuminen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä joukkue joutui vaihtamaan päävalmentajaa kesken karsintojen. Ante Cacicin otettua ohjat Kroatia paransi kuitenkin peliään heti ja selvisi suoraan kisoihin lohkokakkosena lohkon voittaneen Italian jälkeen. Kaksi tasuria karsinnoissa Italiaa vastaan osoittaa, että Kroatia voi hyvänä päivänä yllättää kenet thansa.
Tsekki – Ei tähtiä
Aikoinaan Tsekin jalkapallomaajoukkuetta seuranneet muistavat varmasti muun muassa sellaiset nimet kuin Pavel Nedved ja Jan Koller. Tämän kaltaisia supertähtiä ei kuitenkaan Tsekin EM-kisajoukkueesta enää löydy, vaan joukkue perustaa pelinsä tiiviiseen ja organisoituun joukkuepeliin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Tsekki olisi erityisen puolustava joukkue. Tilaisuuden tullen se lähtee vastaiskuun nopeasti laitojen kautta, mutta ykköshyökkääjän paikka on edelleen suuri, suuri kysymysmerkki.
Turkki – Yllätysvalmis
Turkki jäi karsintalohkossan kolmanneksi, mutta pääsi suoraan kisoihin parhaana lohkokolmosena. Se pelasi samassa lohkossa Tsekin kanssa, joka voitti lohkon ennen kovaan vireeseen yltynyttä Islantia. Tsekki ja Turkki voittivat toisensa karsintavaiheessa vieraissa, ja joukkueet taistelevat tasaisesti jatkopaikasta itse kisoissakin. Turkin keskikenttä on joukkueen vahvin osa-alue, suurimpana tähtenään Barcelonassa nykyään pelaava Arda Turan. Nähtäväksi jää millaiseen vireeseen pitkäaikainen päävalmentaja Fatih Terim kisoissa saa, mutta potentiaalia joukkueesta löytyy, jos kaikki menee kohdalleen.
Futisinfon lohkoveikkaus:
Paljon ristiinpelaamista. Kroatia yllättää.
Kaikki kisalohkot ja -joukkueet: